ruttolinnaRuttolinna – nuortenromaani yhdessä Seita Parkkolan kanssa

Ruttolinna sai paljon positiivista palautetta sekä lukijoilta että kriitikoilta. Projektiin liittyi kirja, nettisivustot ja elämystiloja. Kirjan kirjoittaminen alkoi miljöötutkimuksella Ranskassa.

Ruttolinna oli Finlandia Junior -ehdokkaana ja mainittiin Helsingin Sanomien NYT-liitteessä (2015) yhdeksi Sateenkaarikansan huippuhetkistä.

Alla kuvausta Ruttolinnan syntyprosessista ja yhdessä kirjoittamisesta.

Ruttolinna romaanin suunnittelu alkoi Ranskassa, Maintenonin pikkukaupungissa, jossa vietimme kirjan toisen kirjoittajan Seita Parkkolan kanssa noin kuukauden keväällä 2001 WSOY:n kirjailijatalo Villa Linnassa.

Lähtöasetelmaksi päätimme seuraavan: seitsemän nuorta saa unelmiensa kesätyöpaikan Ranskasta, vanhasta linnasta jossa lavastetaan painajaisia maksaville asiakkaille. Nuorten lisäksi linnassa työskenteli aikuinen, Otso Järvi, ja linnan uumenissa lymyili salaisuus: ehkä todellinen, ehkä kuviteltu vampyyri. Kuljetimme groteskiin painajaisten linnaan myyttisen hahmon ja henkilöitä, joihin kuului mm. hetero- ja homoseksuaaleja sekä transvestiitti.

Näkökulmahenkilöitä oli kahdeksan. Rakensimme henkilöhahmot taitojen ympärille: yksi osasi tehdä ruokaa, toinen maskeerata, kolmas tehdä stunttemppuja ja niin edelleen. Taitojen lisäksi valitsimme kullekin henkilölle muutamia persoonallisia, toisistaan selkeästi erottuvia taipumuksia ja tapoja, unelmia ja painajaisia. Koska Ruttolinnassa keskiössä olivat painajaiset, sovimme, että ensin jokainen henkilö lavastaa painajaisen tai kohtaa lavastetun painajaisen, sitten jokainen kohtaa oman, todellisen painajaisensa. Loppupuolella tapahtuvaksi tärkeäksi käänteeksi sovimme yhden nuoren katoamisen, josta käynnistyisivät kirjan loppupuolen tapahtumat. Kirjoitimme siis kohti painajaisia ja katoamista.

Henkilöhahmojen vaihtelevia seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä suunnitellessamme mietimme erilaisten aiheiden käsittelyn tarpeellisuutta nuortenkirjallisuudessa ja kysyimme, mitä rajoituksia ehkä on, mitä ja mistä nuorille voi kirjoittaa? Pidimme tärkeänä, että kirjallisuus heijastaisi todellisuuden kaikkia puolia, jotta keskenään hyvinkin erilaiset ihmiset löytäisivät kokemuksilleen peilipinnan. Halusimme, että nuorten kirjallisuus on ”kirjallisuutta”: hyvää tekstiä, elämyksellistä, rosoista ja rankkaa, mutta myös kaunista ja kunnianhimoisesti kirjoitettua. Pohdimme paljon kerronnan rakenteita ja aihevalintoja, esimerkiksi elämysteollisuutta. Mitä siitä, että painajaiset ovat lavastettuja, jos niiden herättämät tunteet ovat totta?

Kahdeksan näkökulmahenkilöä nuortenkirjassa oli mielestämme kokeilemisen arvoinen ratkaisu. Halusimme ravistella kuviteltuja ja ääneen lausuttuja rajoja. Kirjailija, kirjoittamisen ja draaman opettaja Harri Istvan Mäki on muun muassa sanonut, että sopiva määrä näkökulmahenkilöitä nuortenkirjaan on maksimissaan kaksi, koska nuori lukija ei jaksa keskittyä, tai pysty kunnolla hahmottamaan, useampaa vaihtuvaa kertojaa (Mäki 2003). Väitettä voi pitää kiinnostavana ja provokatiivisena, ja sitä vastaan väittämistä välttämättömänä!

Ainesten koossapitämisen työtapoja

Ruttolinnaa yhdessä suunnitellessamme ja kirjoittaessamme laadimme tarinasta ja sen henkilöistä kuvauksia ja synopsiksia sekä aina välillä, tarinan edetessä ja kehittyessä, seikkaperäisiä etenemissuunnitelmia, joiden teosta hyötyisi varmasti yksinkirjoittajakin. Nimesimme päivät, joiden aikana tarina tapahtui, erikseen. Oli Paisepäivä, Pariisin päivä ja niin edelleen. Teimme lukujärjestyksiä linnan päiväohjelmasta. Suunnittelimme jokaisen yön tapahtumat erikseen. Jäsentäminen auttoi välttämään anakronismeja ja hahmottamaan, missä kukin kirjan henkilöistä kulloinkin oli. Lähettelimme etenemissuunnitelmia toisillemme sähköpostilla.

Jaoimme Ruttolinnan kahdeksan näkökulmahenkilöä tasan, minulle neljä, Seita Parkkolalle neljä. Kuten aina, kirjoitimme omia henkilöitämme tekstin tasolla itsenäisesti. Henkilöiden luonteiden piti olla selkeitä ja persoonallisia, kunkin oman painajaisen tuli näkyä tapahtumien kehittelyssä. Heidän tuli reagoida itselleen tyypillisellä tavalla, vaikka toinen kirjoittaja olisi luonut yllättäviä tilanteita. Välillä henkilöt kietoutuivat liiaksikin ominaisuuksiensa ympärille: kleptomaani oli kleptomaani joka tilanteessa, pullukka kommentoi kaikkea painonsa kautta.

Taustatyötä – miljöö, lähteitä, haastatteluja

Maintenon antoi tarinalle vetiset puitteet: lähes koko paikallaoloaikamme satoi vettä. Joet tulvivat ja jokivarren pikkutiet olivat veden vallassa. Ruttolinnan kannalta keskeinen elementti eläinrutto löytyi myös paikan päältä. Seudulla riehui suu- ja sorkkatauti, joka näkyi uutisissa ja laitumilla. Eläimet oli suojattu kolminkertaisten aitausten taakse. Eläintarha oli suljettu ”toistaiseksi”. Lentokentillä kulkevat ihmiset desinfioivat jalkansa altaissa. Kirjassa suu- ja sorkkatauti muuntui eläinrutoksi, joka saattoi tarttua myös ihmisiin.

Painajaisten linnaksi kuvittelimme Maintenonin linnan, joki oli Maintenonin joki ja niin edelleen. Ympäristön tutkiminen oli kiinnostavaa ja vaikutti tekeillä olevaan kirjaan monella tasolla ja tavalla. Näin tarkkaa miljööseen perehtymistä en ollut ennen tehnyt. Kokemus antoi osviittaa, kuinka merkittävää miljöötutkimus tarinan kannalta voi olla ja kuinka miljöö rikastuttaa tarinaa tavoilla, joita ilman ympäristöntutkimusta ei osaa edes kuvitella: satunnaiset löydöt, eteen osuvat yllätykset, ihmiset, yksityiskohdat, maisemat jne.

Kirjoittajan kannalta painajaisten linna oli antoisa miljöö ja painajaisten lavastaminen kiehtovaa toimintaa. Kirjoittaminen vaati paljon tietoa eri aloilta. Miten painajaisruokia valmistetaan? Miten paiseita maskeerataan ja verta tehdään? Millaisia stunttemppujen toteutukset todella ovat? Jos ja kun henkilöhahmo on kotoisin maalaistalosta, mitä kaikkea hän tietää eläinsairauksista?

Tietoa keräsimme lukemalla kirjoja. Kirjojen valintaa ohjasivat molempien omat henkilöhahmot: mitä tietoja juuri tämän henkilöhahmon rakentamisessa tarvitaan? Larppaajien käsikirjasta (Vainio 1997) sai hyviä ohjeita esimerkiksi tekoveren ja vampyyrinhampaiden valmistukseen. Veret sangossa sekoitteli Seita. Bakteereista kertovasta kirjasta sai ideoita, millä kaikilla tavoilla ruoka voi pilaantua. Painajaisruokia linnan keittiössä kokkaili Niina. Me molemmat kirjoittajat keräsimme tietoa vampyyreista ja historiallisesta rutosta. Tosielämän vampyyreista kertova kirja kertoi hyytäviä tarinoita verevistä talonpojista, jotka aikoinaan olivat levittäneet kauhua Jugoslaviassa (Kilpinen 2000). Oikeiden vampyyrien rinnalla kreivi Dracula oli pelkkä kalvakka satuhahmo.

Teimme myös haastatteluja. Yksi haastatelluista henkilöistä oli Suomen ensimmäinen stuntmies H.P. Virkki. Hän kertoi meille työstään, stuntmieheltä vaadittavista ominaisuuksista ja temppujen toteutustavoista. Tiedot osoittautuivat merkittäviksi. Hahmotellun stuntmiehen luonne muuttui velikullasta vakavaksi. Hän sai linnaan oman apurin, ja kun hän syttyi palamaan, hänet sammutettiin huovalla eikä esimerkiksi vaahtosammuttimella. Ja vaikka sammutus onnistui hyvin, kärähtivät stuntin korvannipukat silti, kuten H.P. Virkki kertoi omille korvannipukoilleen tapahtuneen kymmeniä kertoja. Ilman haastattelua ja siitä opittua olisi Ruttolinnan stuntmiehestä tuskin tullut uskottavaa hahmoa.

”Ruttolinna oli kirjoittamistani kirjoista ensimmäinen, jossa aineisto – miljöötutkimus, kirjallisuus ja haastattelut – oli näin laaja ja merkittävässä osassa”, kertoo Seita Parkkola. Hän mainitsee, että on yhteisiä kirjoja kirjoittaessaan ottanut käyttöön taustatyön tekemisen menetelmiä, jotka ovat seuranneet mukana yksinäisiin projekteihin. Hänellä on tapana tehdä miljöötutkimusta muun muassa kuvaten ja havainnoiden. Niin ikään taustatöitä tehdessään hän haastattelee, lukee, hakeutuu tilanteisiin ja niin edelleen. (Parkkola, 2009).

Palaute

”Painajaisten onnellinen loppu

Ensinnäkin täytyy tunnustaa, että Ruttolinnan tarina vie mukanaan. Jos alussa hetkittäin on vaikea päästä tapahtumien imuun, tunnelma tihentyy loppua kohti ja kirjan seitsemästä päähenkilöstä paljastuu tipottain yhä uusia piirteitä, kuten kunnon jännityskirjassa kuuluukin.[…] Kahden kirjoittajan yhteistyö ei välttämättä takaa fiktiivisen romaanin onnistumista, pikemminkin päinvastoin. Parkkolan ja Revon yhteistyö tuntuu kuitenkin toimivan. He tuottavat sujuvaa tekstiä ja kirjoittavat nautittavaa suomen kieltä, mikä aina ilahduttaa kirjoittamisen kanssa työtään tekevää.[…] Varttunut lukija ei kuitenkaan voi olla pohtimatta, mistä johtuu tarve tuottaa pelkoa, kauhua ja painajaisia ja mikä on kirjoittajan vastuu, jos joku ei pystykään käsittelemään fiktiivisiä elämyksiä oikealla tavalla. Parkkolan ja Revon kunniaksi voi todeta, että hekin ovat pohtineet samaa asiaa.” (SK 29.11.02)

”Kauhumatkailua Ranskanmaalla

Seita Parkkolan ja Niina Revon yhdessä kirjoittaman Ruttolinnan tapahtumat sijoittuvat ranskalaisessa pikkukylässä sijaitsevaan linnaan. […] Kerronta lähtee heti rullaamaan mukavasti eikä kirjaa enää malttaisi laskea käsistään. Tarinaa kuljetetaan käymällä tapahtumat aina erikseen kunkin nuoren näkökulmasta. Tämä tekee kirjasta tietyllä tavalla pirstaleisen, mutta toisaalta tyyli pitää lukijan mielenkiinnon vangittuna.” (Demari 25.11.02)

”Kirjoittajien yllättävä ja rohkea aiheenvalinta ulottuu jopa alueille, joista julkisessa keskustelussa ja jopa koulumaailmassa yleensä vaietaan. Tällaisia ovat romaanissa sukupuoliseen identiteettiin ja sen eri variaatioihin liittyvät pohdinnat. Mahdollisuus tällaistenkin asioiden käsittelyyn olisi kuitenkin itsenäistyvälle nuorelle suotava ja on hienoa, että edes yksi kirja antaa siihen tilaisuuden.” (Kaleva 2004)

Aikuisten lukijoiden antama tunnustus tuntui hyvältä, mutta tärkeintä ja elähdyttävintä on ollut nuorten oma palaute, josta esimerkkejä alla.

Sivusta vastaa: Nurmijärven kunta. Viimeksi muokattu: 16.1.2006. (Koululehden kirja-arvio) http://www.nurmijarvi.fi/koulut/mantysalo/neulaset/nro7syksy/luettua_ja_nahtya/fi_FI/ruttolinna/

8 marras 2009 20.07
joey 
AAAW. MU ON PAKKO LUKEA TAAS RUTTOLINNAAAA >3
se on vaan jotakin parasta

Seuraavassa lainaus nettikeskustelusta ”Parkkola & Repo: Ruttolinna ja Jalostamo”.

“Siis voi apua. Joululomalla käsiin osu Ruttolinna ja siinä menikin sitte yöunet ku en vaan pystynyt lopettamaan lukemista! Kirjoitustavassa jotain älyttömän hypnoottista ja loppukin oli maailman ihanin. Kusti ja Mikael varmaan söpöin pari ikinä. Tykkäsin kirjasta siis ihan hulluna ja haluan lukee sen vielä joskus uudestaan, jahka kykenen siihen.” (Shinn 31.1.2010 http://keskustelu.suomi24.fi/node/8710900)