KaksiKaksi – romaani aikuisille 

Kirjan takakansi
Julia on aina kirjoittanut onnellisesti päättyviä kertomuksia, joita kustantajat ja lukijat häneltä yhä odottavat. Mutta oman avioliiton ajauduttua umpikujaan Julian on uskaltauduttava oudoille vesille. Hän alkaa kirjoittaa tarinaa Geestä, joka tarinan edetessä muistuttaa yhä enemmän häntä itseään ja tarjoaa lopulta ulospääsyn arjen labyrintista.

Kaksi on kaunistelematon selviytymistarina, jonka teemoja ovat syyllisyyden voittaminen ja elintilan sekä ihmisarvon saavuttaminen toivottomaksi muodostuvassa parisuhteessa.

”Repo leikittelee kertojan roolilla kyseenalaistaen tämän vallan tarinaansa.[…] Tämä kahden tarinan eri hierarkiatasoja edustavan henkilöhahmon puhunta tuokin teokseen sellaista kiinnostavuutta, että teoksen lukee läpi yhdeltä istumalta.” (Ilkka 8.11.2002.)

”Niina Repo on taitava, eloisa kertoja. Rakenteellisena ratkaisuna kertomus tarinassa, romaani romaanissa, etäännyttää lukijaa henkilöistä ja tarinasta, tuo kerronnallisen tietoisuuden pintaan. Se mahdollistaa kirjoittamisen näppärän kommentoinnin. Sen avulla juoni saa hulvattomia käänteitä, traagisesta tehdään koomista.” (Turun Sanomat 23.10.2002.)

”Kiinnostavinta on kuitenkin se, mitä puhutaan kirjoittamisesta. Ei sitä käsitteleviä romaaneja ilmesty usein.[…] Vaikka romaani liittyy pitkään sarjaan alakynteen jääneiden vaimojen kertomuksia, se on aika virkistävä juuri siksi, ettei ihmissuhderistiriitoihin ole vain yhtä ratkaisua. […] Kirjailija kirjoittaa niin kuin kävelisi koko ajan eteenpäin, hitaasti selvenevää päämäärä kohti.” (Helsingin Sanomat 2003.)”

”Repo on kirjoittanut romaanin kirjoittamisen prosessista, jossa näkökulmat luovat hienoja jännitteitä. Voisi luulla, että kirjoittajalla on valta tekstinsä maailmaan. Näin ei kuitenkaan ole ainakaan tämän romaanin maailmassa, jossa kertoja on vuorovaikutuksessa luomiensa hahmojen kanssa.” […] ”Julia on kirjailija, jolla on käynnissä huoltajuuskiista. Elämä on sekaisin ex-puolison ahdistellessa, ja kirjoittaminenkin näyttää olevan vaakalaudalla. Tilanne saa Julian luomaan uudenlaisen henkilöhahmon, Geen, joka aluksi etsii muotoaan mutta saa pian oman äänen. Kahden naisen tarinat muistuttavat välillä hämäävästi toisiaan. Kirjoittamisen prosessi on koko ajan Geen tarinan taustalla ja luo Revon romaaniin nautittavan ulottuvuuden. Välillä Julia itsekin yllättyy henkilöidensä saamista käänteistä, ja lukijan on pakko pohtia kirjoittamiseen usein liitettyjä kysymyksiä: Kirjoittaako kirjailija väistämättä omasta elämästään? Tietääkö tarinan kertoja, millainen loppu tulee olemaan? Repo lataa tekstiin draamallista naurua ja haastaa pohtimaan kertomuksen ja todellisen elämän eroa.” (Kiiltomato 16.10.2002.)