Ilkka Lappi kirjoitti Aamusetin lukunurkassa: “Kokonaisuutena Vyöry on yksi vahvimmista Revon romaaneista, ehkä jopa vahvin.”

https://www.aamuset.fi/teemat/4123743/Lukunurkassa+Vahva+Vyory+saa+pohtimaan+mielenterveyspotilaiden+asemaa

Aamulehti antoi Vyörylle 4 tähteä loistavassa arviossaan:

https://www.aamulehti.fi/a/201236788?c=1538389752301

Niina Revon Vyöryssä elämä etenee hysteerisesti vyörymällä kuin hurmaavan päähenkilön ajatukset

Kirja-arvio: Niina Revon romaania Vyöry lukee ilokseen sen omaleimaisen päähenkilön takia, mutta teoksen merkitys aukeaa lopulta kertomatta jätetystä.

Niina Revon seitsemännen aikuisille suunnatun kaunokirjallisen teoksen päähenkilö on kuin neuroottisten äitien ja epäluotettavien kertojien arkkityyppi.

Marjaana Tunturi

Onpa virkistävää lukea romaani, jonka minäkertojalla on persoonallinen ääni. Arkistonhoitaja Sylvia on hurmaava, hyväntahtoinen, hersyvä ja hysteerinen, hän on säheltävä, säntäilevä ja ennen kaikkea vyöryvä.

Sylvia haluaa kertoa tarinansa, koska ei ole enää varma, voiko luottaa aistihavaintoihinsa. Lensikö hänen ohitseen lintu verinen sormi suussaan vai roikkuiko nokassa vain ketsuppiin kastettu nakki?

Niina Revon toinen romaani Varjo on säilynyt mielessäni, vaikka teoksen julkaisusta on aikaa yli 20 vuotta. Taitava kertojanäänien luoja ja juonenkuljettaja osoittaa viimeistään romaanillaan Vyöry kuuluvansa suomalaisen proosan ykkösnimiin.

Hysteria ja arki rinnakkain

Repo on rakentanut Sylvian lempeän ja hysteerisen äänen rinnalle oivaltavasti arkisen maailman. Perheen takkaa kasataan kiireettä kuin Antti Hyryn Uunissa uunia, ja takanrakentajan värjyvä, runosilmäinen hahmo henkäilee Sylvian neuroottisuuden vastaparina.

Arkea ovat myös tyttäret, sudenkorentona liitelevä iloinen Minni ja vaihto-oppilaaksi lähtenyt tyyni Rebecca, sekä vaihdokkaaksi tullut chileläinen murheenkryyni Karla. Ja sitten on vielä naapurin huutava hullu.

”En ole keksinyt hullua, joka huutaa naapurissa. … Ei ole minun syyni, että poliisit ovat niin hitaita. Siitä kun heidät kutsuu, voi mennä tunteja ennen kuin he tulevat. Ja sitten he käyvät juuri kun olet kyllästynyt ikkunasta ulos tuijottamiseen … Tänään on ehkä käynyt niin. Poliisit ovat tulleet ja menneet kun söin kalakeittoa, hain Minnin koulusta, puhuin puhelimessa lääkärin kanssa.”

Kaikki Sylvian unelmat ovat toteutuneet – ja sitten kaikki unelmat kaatuvat. Stressi ja väsymys saavat menneisyyden murheet tihkumaan iloisen Sylvian tietoisuuteen.

Minäkerronnan rinnalla kulkee heittellejätetyn Tikku-tytön tarina. Sen merkitys on ilmeinen, samoin Sylvian arkiston kätköistä löytyneistä kuvista uuttama Emman tarina. Sen sijaan sinänsä hauskan ja pisteliään kylähulluutta pohdiskelevan idean, Vaihdetaan hulluja -sivuston, osuutta karsimalla olisi ehkä voinut häivyttää romaaniin aavistuksenomaisesti puskevaa liiallista pirstaleisuutta.

Ilottelevan alla on taakkoja

Repo aloittaa ja päättää hersyvän romaaninsa dramaattisesti, ja Revon erityistaito on juuri tämä liikkuminen tunnelmasta toiseen. Vyörymällä etenevä teos on jäljen jättävä kokonaisuus, jonka syvät merkitykset aukeavat lopulta kertomatta jätetystä. Ilottelevan alla on raskaita taakkoja.

Voidakseen nauttia Revon taitavasta juonenkuljetuksesta, on lukijan oltava tarkkaavainen ja maltettava vilkaista lukujen otsikot, jotka kertovat ollaanko päivissä erään veritahran jälkeen vai viikoissa ennen sitä.

Hajamielisen lukemisen synnyttämiä aikaharhaumia ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Vaikka Repo on luonut hallitun kokonaisuuden, jossa muoto ja sisältö kiistatta tukevat toisiaan, on pelkkä Sylvian äänen kuunteleminen palkitsevaa.

Kirjat

Niina Repo: Vyöry ★★★★

241 sivua. Siltala, 2018.

Vyöry on Turun Sanomien syyskuun kirja (syyskuu 2018)

https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/4074158

/Ei+nykypaivana+pitaisi+enaa+olla+tabuaiheita++Niina+Repo+pohtii+uudessa+romaanissaan+mielenterveysongelmien+stigmaa

Anun ihmeelliset matkat kirjoitti Vyörystä hienon ja ilahduttavan blogitekstin:

Lasillinen pelottavaa chileläistä

“Tämä oli vähintään yhtä ravisuttava teos kuin Juha Hurmeen Hullu, vaikka vaikuttaa täysin fiktiiviseltä ja keskittyy enemmän avohoidon haasteisiin kuin sairaalaelämään./Tässä romaanissa oli huikeaa sanataidetta ja yhteiskunnallista sanomaa samassa paketissa.”

 

 

2.2. 2016

Turun Sanomien erinomainen arvio Kompleksista

Helsingin Sanomien kurkistus Kompleksin kansien väliin

Kompleksi Ylen:n aamun kirjassa (28.1.)  Niina & Kompleksi

Kompleksista on kirjoitettu myös Ilta-Sanomissa. Seuran, Kodin Kuvalehden ja Turkulaisen jutut ovat tulossa.

Turun Sanomat (14.1.) kirjoitti ennakkojutussa näin:

“Romaani kuin vääristävien peilien sali
Niina Repo tekee kevättalvella paluun julkaisevaksi kirjailijaksi. Kompleksi-romaani paukuttelee toden rajoja kylmäävästi ja karnevalistisesti.

Niinan elämässä käydään yt-neuvotteluja kotona ja työpaikalla, istutaan kuulusteluhuoneen painostavassa ilmapiirissä ja horjutetaan elämän varmoiksi luultuja perustuksia.
Niina Repo onnistuu käseittelemään helmikuussa ilmestyvässä Kompleksi-romaanissaan vaikeita teemoja tavalla, joka ei ole suomalaisessa proosatraditiossa kovinkaan yleistä.
Mustan huumorin ja fragmentaarisen leikin ympärille rakentuva kirja vaikuttaa uudenlaiselta luvulta myös turkulaiskirjailijan omassa julkaisuhistoriassa.”
“Tahtoisin, että kirjasta jäisi sellainen ajatus elämään, että ei ole mitään sellaista aihepiiriä, jota ihminen ei pystyisi itse työstämään. Kaiken kanssa voi elää, äärimmäisen kipeitäkin asioita voi käsitellä, Niina Repo pohtii.”
“Erityisen vireen romaanin tarinaan tuo myös se, että teoksen päähenkilönä seikkailee kirjailijan täyskaima. Fiktiivinen juoni pitää otteessaan tiukasti tästäkin syystä, vaikka valistunut lukija ei vedä yhtäläisyysmerkkejä romaanikerronnan ja kirjoittajan elämän välillä.
Tunnustuksellisuuden illuusiolla leikkiminen saa vahingossakin pohtimaan, mikä tarinassa on totta ja mikä taas kirjailijan värikynää. Niina Repo kertoo kerrontaratkaisun muhineen hänen mielessään pitkään.
– Niina-nimisen päähenkilön käyttäminen on ollut unelmani varmaan ainakin siitä lähtien, kun luin Kari Hotakaisen Klassikon. Toivoisin, että lukija ei jää liikaa tähän kiinni, vaan löytää syvemmälle toden ja fiktion rajapinnalla kulkemisessa.”
Jutun kirjoittaja: Jaakko Mikkola